Kolme vuotta. Rakas tyttäreni täytti kolme vuotta. Nämä vuodet on todellakin tuntuneet minussa. Olen muuttunut uskomattoman paljon. Kaikista ihaninta on ollut kasvaa yhdessä. Opetella meille yhteisiä asioita/perinteitä. Voin sanoa täysin rehellisesti että tyttäreni ansiosta minä olen elämässni kokeillut ja tehnyt asioita mitä en koskaan kuvitellut tekeväni. Haluan että hänellä on turvallinen ja hyvä lapsuus ja hänellä on onnellisuutta sekä rajoja.

Olimme viikonloppuna uimassa ja edellisenä viikonloppuna laskiaisriehassa tutustumassa hevosiin ja poniin. On kiva puuhailla kaikkea yhdessä. Tulevaa kesää odotamme kovasti.

Kyllä arki on edelleen rankkaa. Siksi tuntuu kurjalta lukea netissä arvosteluja blogistani. Vieläkin tulee tippa linssiin kun mietin ensimmäistä vauvavuotta. Se oli ja on edelleen minulle vaikea asia. Todella kamppailin pysyäkseni jotenkin järjissäni. En tiedä miltä se ulkopuolisista kuulosti mutta aika julmaa saada iloa toisen murheellisesta elämästä. Nostan hattua kaikille yksinhuoltajille. Ja nostan sitä myös itelleni. Selvisin todella hyvin ottaen huomioon että tukiverkko vaan pieneni siitä mitä se oli silloin alussa jos sitä silloinkaan oli. Kaikesta huolimatta ollaan tässä pisteessä että meillä on kaikki hyvin ja se on tärkeintä.

Hei!

 

Joku oli käynyt kaipailemassa meitä. Samalla tuli pala kurkkuun. Se sama pala joka tulee joka kerta kun tänne palaan. Suru. Kaipuu. Ikävä. Entinen elämä, nykyinen..

Voimme hyvin. Tytär on kasvanut paljon ja oppinut hiljattain kävelemään. Puhua ei vielä osaa, ainakaan ymmärrettävää materiaalia. Elämä hymyilee mutta on silti toki rankkaa töiden ja arjen yhteen sovittaminen. Olen päättänyt että alan tekemään vähemmän töitä nyt kun työpaikkani muutti 40 kilometrin päähän. Ajamiseen töihin menee paljon aikaa.

Uusi koti ja asuinalue onkin osoittautunut meille täydelliseksi vaihtoehdoksi. Olen niin tyytyväinen että päätettiin ottaa tämä asunto. Vaikkakin vuokra on kallis ja tähän ei ikuisesti voida jäädä kun tyttökin tulee tarvitsemaan oman huoneen. Mutta ainakin nyt toistaiseksi.

Mitäs minulle kuuluu? No omaa elämää ei ole. Tietyt ystävät ovat pysyneet. Silti on ollut yksinäistä. Olen kuitenkin onnistunut pudottamaan painoa joka oli minulle suuri saavutus. Nyt on lähtenyt noin 12 kg 6kk. Olen ihan tyytyväinen vaikkakin takapakkia on tullut paljon kun paino on jumitellut. Nyt kesällä olen saanut hommaan taas vauhtia liikkumalla paljon.

Kesälomani alkaakin huomenna ja tarkoitus olisi mennä ainakin korkeasaareen, linnanmäelle, hoploppiin, grillailla. Ja ajattelin mikäli hyvin kävisi ja saataisiin halvat liput niin ulkomaillekin voisi kenties uskaltausua mennä nyt kun tyttökin sai oman passin toukokuussa.

Tänä keväänä tapasin miehen ja rakastuin ekan kerran elämässäni. Kävimme syömässä, leffassa, kävelyillä, vietimme paljon aikaa yhdessä. Kuitenkin yhden riidan päätteeksi miehelle tuli totaalinen perääntyminen. Tämä oli toukokuun lopussa. Noin kuukauden mietittyään hän halusi tavata. Kertoakseen että fiilikset menivät mutta haluaa olla ystävä.

Mietin että miten selviän vielä tästäkin. Sanoin että en pysty olemaan ystävä. 

Viikko sitten näimme uudelleen. Hän halusi lähteä iltakävelylle. Kaikki oli melkein kuten ennen mutta ei kuitenkaan. Kävelyn päätteeksi kysyin että miksi hän tuli, hän vastasi koska halusi nähdä. Sen enempää ei voinut sanoa tai luvata.

Pari päivää myöhemmin näin kuvia hänestä festareilla ja vaikka kuvat ovat kuvia.. niin sydämeni särkyi. Hän oli naisten seurassa, ihan sillä mielellä.. ja tajusin että en satuta tässä enää ketään muuta kuin itseäni.

Olen tämän asian takia surrut paljon tänä kesänä. Ja minä kun luulin että selvittyäni synnytyksestä ja viime vuodesta niin mikään ei minua enää voisi satuttaa, että olisin vahvempi kuin koskaan. Mutta ei se niin mene. Elämä on tätä. Eikä siihen voi mitenkään tarpeeksi hyvin valmistautua.

En tiedä kuinka tässä käy... Viimeksi kun laitoin viestin sanoin että et kuulu enää elämääni. Ja nyt.. en osaa enää itsekään sanoa.

S

Noniin nyt sitten onkin vuosi vaihtunut=) Mulla on ollut vuoden vaihteessa kovasti kiirettä kun oli muutto ja sitten työt välipäivinä ja kaikenlaista tytön valokuvauksesta koiran lääkäriin.

 

Mitäs tänne kuuluu?

Mulla on kasvanut kynnys tulla tänne kirjoittelemaan koska mulla on semmoinen epäilys että tämän blogin on löytänyt lapsen kannalta henkilö/henkilöt joiden kanssa en haluaisi olla tekemisissä. Minua on ekan kerran ahdistanut asia todella paljon. Aiemmin en välittänyt kuka löytää ja mitä.. Kumminkin sen enempää paljastamatta asioita menenkin kuulumisiimme=)

 

Viimeisen kuukauden aikana tytön kehitys on ollut hurjaa.. Jossain siinä ennen joulua alkoi ryömiä todella lujaa huoneesta toiseen ja sitten pian sen jälkeen alkoi konttaus. Ja se tapahtui niin nopeasti että muutaman päivän jälkeen konttasi jo tuhatta ja sataa ympäri kämppää.

Nyt joulun jälkeen on kehittynyt nousemaan ylös itse tukea vasten ja uusin juttu on se että hän seisoo esim. taaperikärrystä pidellen yksin ilman että tarvitsee kenenkään pitää pystyssä. Yksin ei kuitenkaan vielä uskalla jättää ettei vaan kaadu ja lyö päätänsä.

Juttelee eli lähinnä tavuja tulee edelleen. Syö hyvin, nukkuu hyvin. Nukkumisessa on sinänsä tapahtunut edistystä että muuton jälkeen meni useampi viikko että vapaapäivinä ei nukkunut taaskaan päikkäreitä ja heräili aamulla aikasin uudessa kodissa. Nyt kuitenkin pieniä poikkeuksia lukuunottamatta nukkuu hyvin. Päästiin nyt tällä viikolla eroon siitäkin kun alkoi mennä nukkumaan vasta 22-23. Ja nyt simahtaa siinä 20-21. Päikkärit nyt menee edelleen vähän miten menee. Siis hoidossa nukkuu 1,5h-2,5h päikkärit joka päivä. Kotona nukkuu vähän miten sattuu. Eilen 20 min päikkärit ja tänään 1,h mutta kummalliseen aikaan eli todella myöhään illalla.. No nukkui kuitenkin=)

Musta on tuntunut muuton jälkeen todella oudolta. Samalla iloselta ja samalla haikeelta. Tuntui että mulla jäi jotain sinne missä asuin. Ja nyt kun sain kuulla että työpaikkani joka oli entisen kotini vieressä muuttaa myös joku 15 kilsaa kauemmas korpeen niin tuli vielä haikeempi fiilis. Ensinäkin en tiedä miten pystyn kulkemaan sinne korpeen kun paikka vaihtuu ja sekin jotenkin vaivaa. Kun tavallaan nyt jo on noi työmatkat tosi pitkiä (noin tunti per suunta) ja lapsi kyydissä kun hoito on entisen kodin vieressä. Ja sit kun tulisi muutta uuteen osoitteeseen niin matkat venyis kenties vielä paljon... en mitenkään näe että pystyn tekemään enää tätä vuoroa.. Enkä halua liian paljon haasteita elämään kun nyt on jo ihan sopivasti.

On ollut helpottavaa kun on oma koti missä on piha mutta kyllä koiran kanssa tehdään edelleen kunnon lenkit. Kotona on ihana olla nyt kun tavarat on löytäneet paikkansa mutta edelleen päivittäin järjestelen kaappeja ja siivoilen. Vaikka täällä on kaappitilaa sairaasti niin tuntuu että kaikkialla pursuu. Mun pitäisi siivota kellari joka pursuaa jo nyt ja samalla asunnossa on tytön ja mun vaatteita AIVAN TÖRKEESTI. Ongelma on se, että en mahdu vielä entisiin vaatteisiin koska mulla on edelleen raskauskilot. Ja sen takia en halua poiskaan niitä antaa kun aion vielä ennen kesää mahtua niihin. Ja sit olen joutunut ostamaan uusia esim. talvitakkeja kun entiset ei mene kiiinni.

Laitoinkin tytön vaatteita nyt kirpparille myyntiin ja yritän netissäkin myydä.. samoin omiani.

Mites teillä menee?

 

Mama

Heipsan!

 

Sairastelemme kotona jälleen.. viime perjantaina kun hain tytön hoidosta hän oli vähän normaalia väsyneemmän oloinen.. Illalla ei nukahtanut, kunnes huomasin että on vähän lämpöä. Annoin lääkettä mutta silti valvottiin 2 asti yöllä.. Sen jälkeen vointi hänelle vain huononi ja maanantai olikin kaikista rankin päivän kun mukaan astui ripuli..

Ilmoitin maanantaina hoitoon ja töihin että olemme kotona. Maanantai iltana tytön valvottua itkuisena koko päivän sain hänet vihdoin nukkumaan. Oma oloni olu kummallinen, luulin vain että normaalia enemmän väsyttää tytön sairastelu. No eipä mennyt kauaa kun kuume nousi 39 asteeseen ja koko yö meni horkassa heräillen..

Suunnistimme lääkäriin eilen, tytön vointi muuten parempi mutta raju ripuli ei loppunut, saimme siihen lääkettä. Ja itselläni lääkärissä edelleen 38 astetta kuumetta.

Nyt on levätty eilisestä lääkkeiden voimin, itselleni särkylääkettä ja tytölle ripuli lääkettä ja hyvältä näyttää varsinkin tytöllä!

Itselläni on edelleen voimat pois mutta huomenna olis tarkoitus viedä ainakin tyttö hoitoon. En ole varma menenkö töihin..

 

Mama

Heipsan!

Täällä me tytöt ollaan joulun ja muuttokiireiden keskellä. Mun toive toteutui kun ei vielä satanut niin paljoa lunta että se haittaisi muuttoa, tilanne voi toki muuttua vielä kahdessa viikossa.

Odotamme iloisena uutta kotia jonne muutamme jouluksi. Toivomme että silloin olisi lunta:) Voisimme nauttia ihanasta pihasta jonne aion hankkia pienet jouluvalot ja lyhtyjä.

Samalla ajatus kiireettömästä ja stressittömästä joululomasta on ihana. Glögiä, pipareita, suklaata ja telkkari. Kohta 2kk mennyt ilman telkkaria, onneksi netti on keksitty!

Maanantaina mennään joulukorttikuvaukseen, sekin on kiva juttu. Viime viikolla pääsin perjantaina kampaajalle hemmotteluun. Ja mitä lahjoihin tulee olen aivan alkupisteessä vaikka olen kuukauden kuumeisesti katselllut ja etsiskellyt-lähinnä netistä mutta kumminkin.

Omat joululahjatoiveeni yritän tänä vuonna täysin järkeistää. Eli toivon vaan jotain mikä on oikeasti tarpeellista. Taskukalenteria toivoin ja kasvojen puhdistusainetta koska nykyinen ei sovikaan mutta käytän sen silti loppuun vaikka rasvoittaa ihoni, en halua heittää hukkaan.

Tytölle en toivo mitään mutta tiedän että muut haluavat ostaa. Itse ostan ainakin tamburiinin, marakassit, kirjoja, legot, taaperokärryn, palapelin yms.. semmosii peruslahjoja mutta toivottavasti iloisia sellaisia!

Päivät menee aika kiireessä. Kello 6 herätys, kello 8 tyttö hoitoon ja töihin, koiran lenkitys siiinä samassa. Töiden jälkeen kamalassa kiireessä 16.30-17 hakemaan tyttö koiran kanssa ja sitten ruokailua 17-18.  Ja seuraavat 1-3 tuntia on leikkimistä, puhumista, muuttopakkailua, telkkaria.. Lähinnä se menee niin että tyttö roikkuu lahkeessa enkä saa mitään aikaiseksi tai niin että se jumittuu johonkin pöydän alle röymittyään sinne ja pian äiti saa hakea. Semmosta et pitää koko ajan viihdyttää=)

On kyllä viikon sisällä lähtenyr ryömimään ympäri kämppää ja se vasta siistiä onkin. Ja ekan kerran voin sanoa että pulskistunut, ei ole enäää hoikka ja siro kuten tähän asti vaan nyt on massaa hyvin ja toivottavasti jatkuu näin kun ruoka maistuu erittäin mainiosti. Syö melkeimpä mitä vain. Lempijuttuja tällä hetkellä porkkanapalat ja parsakaali, leipääkin tykkää mussutella mutta se ei nyt ole joka päiväistä.

Mama