Koko päivä ollut tosi raskas, en nukkunut koko yönä kun mietin eilisii tapahtumii. Töissä ollut niin paljon hommaa kun joudun tänään menee toiselle ryhmälle töihin. Silmissä piilarit sumenee unenpuutteen takia, nälkä. Kipee, sattuu. Illalla melkein heti töiden jälkeen mentävä käyttää koira ja suunnata kasvohoitoon äitin kans Itä-Helsinkiin. Toisaalta kiva, toisaalta en jaksais nyt muuta kuin nukkua.

Ajattelin et jos vaan selviin tästä päivästä niin ei tarvii enää kärsii kun loppiviikko on vihdoin iltavuoroa jota oon odottanut melkein 5 viikkoa.

No kappas, esimies tuli ja rukoili tekemään pidempää vuoroa huomenna. Sanoin ei. Kysyin voinko tulla 8-16, sanoin että ei käy. Mulla on 12-20 vuoro jota oon odottanut tosi paljon ja oon painanut nin paljon ylimäärästä duunii nyt et tarviin kunnon yöunet. Lopulta otin 10-18 vuoron. Vaikka vähän kyl ottaa päähän. Mua itkettää. Mä alan olla niin rikki tästä duunin määrästä. Oon joskus tehnyt 230 tuntia kuukaudessa kun painoin kahta duunia. Mut nyt raskaana ja muutenkin stressaantuneena alkaa riittää tää 130 tuntii/ 3 viikossa tahti. Kauhee valittaja oon.

Mun perhe otti asian lopulta hyvin. Itselleni tuli vaan jotenkin niin semmonen haikee olo, että en ole enää oma itteni vaan olen jonkun äiti. Enkä tiedä, jotenkin surettaa.

S