Käytiin keskustassa, kaikki meni hyvin kunnes tyttö heräs joskus 16.30 kun oltiin melkein tekemässä lähtöä kaupan kautta kotiin. Sit se itkikin siinä kunnes päästiin kaupasta bussiin. Kauheessa kiireessä tultiin kotiin koska olin eilen sopinut naapurin 7 vuotiaan kanssa että tasan kello 18 tulee hakemaan koiran lenkille. Kun tuli eilen just kun oltiin käyty ja koira ei halunnut enää mennä vaikka yritti saada mukaan. 

No mitä kävi? Poika ei edes tullut:( Harmitti ihan sikana. Vein sit koiran ite kello 19 ja otin tytön kantoreppuun ekan kerran. Ei se vaan ollut mun juttu, tai siis kyl mä vähän aikaan jaksan kävellä mut sit alkaa tuntuu siltä kuin olis taas raskaana ja tyttökin lopussa vaan itki. Et taidan pistää kaikki noi kantoreput myyntiin kirppikselle ens viikolla.

Ja nyt oo 4 tuntii yrittänyt saada tyttöö nukkuu. Se kitisee ja vatsaan sattuu ja on ripulia ja ilmaa. Otsakin lämmin. Mut en usko et on kuumetta.

Siis imettämisen jättäminen ei sitten auttanut yhtään.. Kaks viimes tuntii itkee, nukahtaa syliin, kun lasken herää, annan maitoa, nukahtaa ja itkee taas. Välillä itku on ihan kauheeta ja kiemurtelee, silloin nousen ylös ja hyssyttelen ympäri kämppää. Selkä on jo kipee kantamisesta. 

Pitäs käyttää koira, en tiedä missä vaiheessa kun en uskalla laskee tyttöö ees hetkeks. Katon jos saisin sen yhtäjaksosesti edes vartiks nukahtaa niin voin lähtee sen kans, ei me kauaa oltais ulkona.

Mulla on ollut vähän raskas viikko, kun en ole nähnyt kotihoitajii ja tän päivän ystävää enempää ja sit kun tytön kanssa kahestaan en juuri saa sitä omaa aikaa vaan melkein koko sen hereillä olemisen ajan pitää olla sylissä tai syöttämäs yms. se on jotenkin niin kuluttavaa.

Puhuin eilen illalla mun veljen kans ja jotenkin mua loukkas kun äiti oli puhunu sille sitä että kukakohan tää lapsen isä on jne jne. No mä oon kertonut kaiken mitä olen voinut ja en tiedä onko sillä merkitystäkään kun lapsen isä ei halua ottaa vastuuta. Mä en tiedä miks on niin vaikeeta uskoa että asiat on nyt näin. Mulle tekee kipeetä jo muutenkin tää tilanne ja sit toi ympäristön painostus ja ahdistus. En sit tiiä. Huomenna tulee yks ystävä ex tempore käymään, sovittiin tänään. Ja su nään äidin. En oo vime su jälkeen nähnyt perhettä ja se ehkä mua just ahdistaa, kun ennen nähtiin äidin kans vähintään 2 kertaa viikossa ja nyt se vaan nukkuu ja nukkuu kaikki illat kun se on niin poikki töistä. En mä usko että saisin sieltä hoitoapua pitkään aikaan.

Ja mites se kotihoito, ne soittaa mulle aivan joka päivä ja viestittelee, vaihtaa sovittuja päiviä, aikoja, ihmisiä. Alkaa jo vähän ketuttaa. mut nyt siis sovittu että tulevat ens ti ja ke.

Mä oon yllättynyt miten paljon myytävää multakin tässä vaiheessa löytyi vietäväksi kirppikselle ens viikolla. Oon kerännyt ohi mennen jo kaks ikea sinistä säkillistä myytävää. Ja kaikki on siis semmosii että oon suurimman osan ilmatteeks saanu, käytettyä leluja, vaatteita, kantoreput yms. Ja aion myydä halvalla silti voisin yli 100e saada jos kaikki menis. Toivon todella että jotain pientä taskurahaa edes tulis. Joukossa on kirjoja, leluja, uusia tuttipulloja, kengät.

Mullahan kävi niin että kun tyttö synty niin pienikokoisena niin ostin pienen paketin vaatteita jotka on nyt pienentyneet. Ne myyn. Sit oon ostanut joitakin vaatteita jotka oon todennut epäkäytännöllisiks tai sit ei vaan ollutkaan niin mieleiset, nekin siis kirpparilta ostettuja ettei mitään suurta menekkiä ole tullut. Sit sen lisäks on ne mummon tuomat lelut ja kirjat, osa niistä säästetty ja osa myyntiin. Sit on kantoreppuja kaks ja kantoliina sekä imetysliivi menossa myyntiin. Ja sit paljon myssyjä, ne on pienentynyt meilltä kaikista nopeitan ja sukkia löytyy. Toivon että saisin melkein kaikki menemään koska todennäköisesti en enää huolis noita takas, ainakaan niit vaatteita mitä sinne oon pakannut. Nyt näyttää aika pieneltä tällä hetkellä meijän vaatteet jotka mahtuu meille, kaikki meille jäävät on suurimmaks osaks vielä isoja.

Perjantai ilta kotosalla, mulla on tossa viinirypäleitä. Ja karkkia sekä suklaata oon syönyt tänäänkin, ja aivan liikaa jokaisena päivänä tällä viikolla. Ruoka ei maistu mutta sitäkin enemmän sit sokerit. 

Mulla on oudot fiilikset mun elämästä just nyt. Kun se ainoa ystävä joka sai lapsen just samaan aikaan ei vastaa mun puheluihin. Luultavasti vaan siksi että se on niin väsynyt, mut en tiiä ymmärtääkö kukaan muu täysin mitä elämänvaihetta elän. 

30 kymppinen yksinhuoltaja vasta syntyneen äiti. Jotenkin toi vaan tuntuu niin oudolta.

Mä en tiedä mihin mun pitäs keskittyä? Lapsi on se jolle elän just nyt, mut entäs minä? Olenko onnellinen? Jotenkin niin vaikeeta mut tunnustan, epäilen välillä itseäni ja sitä miten tulen jaksamaan ja miten tää koko homma pelaa.

Mun pitäisi olla armollinen itelleni mut tuntuu rehellisesti tosi usein siltä,että mä en ole tarpeeks hyvä. Tarpeeks hyvä äiti, tarpeeks hyvä koiran omistaja, tarpeeks hyvännäkönen.

Musta tuntuu että mun koko maailma on jotenkin sekasin just nyt. Ulkona kun liikun olen vain äiti, kotona kun olen-olen vain äiti. Ystäville, perheelle ja lähipiirille olen vain äiti. Ja ei ole ketään toista-siis tässä tapauksessa miestä tai isää kenen kanssa hehkuttaa että wau ompa kivaa olla äiti. Jotenkin tunteet on ristiriitaset-mun sisällä taistelen oman itteni ja tän äitihahmon kanssa. Oon jotenkin lost. Eksyksissä.

Hyviä hetkiäkin on mutta suurin osa on semmosta massaa-yöt valvotaan, päivät yritän saada tytön rauhottumaan. Ei ole työympyröitä mitä miettiä. ei ole ihmisiä jotka enää pitäisivät paljoa yhteyttä, monet on keskittyneet ihan eri asioihin kuin minä. Ja mitä äiteihin tulee niin monilla on mies tai esim. monta lasta, eivät he ehdi miettiä mua.

Miksi äitiys on näin yksinäistä?

Tai ennen kaikkea miksi yksinhuoltajuus on näin surullista? Kuka tekee siitä surullista? Minäkö? Miksi olen näin tyytymätön ja mitä voisin tehdä toisin?

S