Mulla on huomenna kuulemistilaisuus missä saan varoituksen. Saan onneksi sinne tukea luottamusmieheltä. En oikeastaan tiedä tarkalleen mitä se koskee, jotain huolimattomuusvirheitä tullut viime viikolla? Semmosesta se vihjas.

Mä en tiedä mitä tästä pitäs ajatella. 

Ekaks pidättelin kyyneleitä. Ja nyt oon vaan silleen et jaahas. 

Irtisanomisesta ei pitäisi olla kyse. Mutta silti.

Ei vois tällä hetkellä olla huonompi aika, oon niin uupunut ja stressaantunut. Mä oon niin loppu ja kyllästynyt tähän. Mun esimies oli neljä viikkoa lomalla, palasi viime viikolla ja yhtäkkii olen taas neuvotteluhuoneessa. Tää oli jotenkin niin odotettavissa. Mä hoidan yhtä monimutkasta asiakkuutta jossa vaihtuu sopimusohjeet joka päivä ja ilmeisesti tähän liittyen on jotain virheitä. Mutta niitä tulee kaikilla meillä. Mä oon ainoo joka joutuu siitä tommosiin tilaisuuksiin. 

Ihminen kykenee sietämään tiettyyn pisteeseen asti painetta. Mulla tuntuu raja menevän nyt yli. Olen raskaana, yksin, töissä saan tehdä kahden ihmisen työt ja ylitöitä päälle. En saa tarpeeksi unta ja paineet yksityiselämässäkin on korkeat. Raha ei tunnu riittävän ja putkiremontti päällä. En tiedä mitä sanoa. Olen tyhjä. Sanaton. Vihainen, surullinen, riittämätön, yksinäinen, kyllästynyt, turhautunut. 

Kenelle huudan? Kenelle itken?

En mä vaan jaksa välittää. Mun yksi ja ainoa tavoite nyt on tulla hyväksi äidiksi. Saattaa lapsen odotus loppuun mahdollisimman hyvin. En kykene ajattelemaan muuta. 

En tietenkään halua menettää työpaikkaani mutta mitä voin tehdä?

S