Huomasin viime viikolla pitkään jatkuneen kiireen ja siitä johtuvien monien asioiden pieleen menemisen jälkeen että nyt me tarvitaan paussia kaikesta. 

Menin kampaajalle lauantaina. Ystäväni oli tullut kuukauden aikataulusopimisen jälkeen katsomaan tyttöä kampaajan ajaksi. Herättiin aamulla normaalia aikaisemmin jo kuudelta, jotta saisin kaiken hoidettua ennen kuin hän tulee. Tunsin suunnatonta syyllisyyttä että jätin tytön hoitoon ja vaivaisin kaveriani sillä ja kaiken lisäksi noi aamut on meillä hankalia tytön ja koiran takia ja tommonen että joutuu herää vieläkin aikasemmin tekee musta vaan yhä uupuneemman. Pääsin vihdoin kampaajalle 9 jälkeen ja mulle kerrottiin että olen viikon etuajassa, että kukaa ei ehdi palvella minua.

Tuijotettuani vähän aikaa hölmistyneenä seinää-- purskahdin kaikkien edessä kaameeseen itkuun. Mutisin itkien että otan sitten lapsen mukaan ensi kerralla. Kaikki tuijottivat minua. Kampaajan omistaja yritti kysyä että mitä sanoin, joudun toistamaan varmaan neljä kertaa saman lauseen ennen kuin juoksin ulos.

Olin äärimmäisen pettynyt ja väsynyt. Sitten tajusin että kymysys ei ollut pelkästään tuosta päivästä vaan siitä että meijän elämässä on aivan liikaa asioita juuri nyt ja nyt pitää rauhottua. 

On tosian vaikeaa "rauhottua" kun asunto on myynnissä ja pankit sekä välittäjät on kimpussa. Oma välittäjäni tottakai tekee vaan työtään mutta sitten on nämä muutamat joiden asunnoista olen kiinnostunut joita en monen viikon pankkitapaamisten jälkeen pysty kuitenkaan ostamaan. Ja sitten vielä nämä näytöt ja niihden valmistautumiset. Lisäksi omat työasiat (työt alkavat pian) ja tytön tarhajärjestelyt. Sitte on kaverin vauvakutsua, toisen meikkikutsuja. Paineet, kiireet, neuvolat, koiran rokotukset, omat lääkärit.. Liikaa stressiä ja paineita. 

Ja sitten tämmöset mokailet kun erehdyn viikoista ja päivistä, ei ole muuten eka kerta. Joten nyt kirjoitin aivan kaikki kalenteriin ja myönsin itselleni että mun pää ei kerta kaikkiaan pysy tällä hetkellä perässä.

Joten tällä viikolla onkin sitten kampaajan lisäksi kotihoidon käynti huomenna jonka aikana käyn hoitamassa ruokakauppaa yms. mitä tosin teemme joka toinen päivä lapsenkin kanssa, milloin mitäkin hakemassa. Ja sitten mennään hoidon jälkeen tytön kanssa yhdessä pankkiin. Mä muistan nyt miksi mua välillä on toi kotihoito harmittanut keväällä kun meillä oli se viimeksi, sen takia että en saa valita tai toivoa päiviä vaan kaikki menee heidän omien aikataulujen mukaan. Esim. meillä piti olla torstaina aika mutta meillä on neuvola. Joten ehdotin että esim. ke kun meillä on pankkiaika kello 13 niin se ei sopinut, hän sitten tulee aamulla kello 9 ja nyt pitää sitten huomenna tehdä extra pitkä päivä. Aamulla käyttää aika järkevästi kun hän on täällä, tavallaan luksusta. Ja sitten pankkiin ja sen jälkeen koiran lääkäri jne jne.. Pitkä pitkä päivä edessä.

Mä oon huomannut että on vaikea olla koko päivä vauvan kanssa liikkeellä, siksi mielellään otan max. 1-2 asiaa yhdelle päivälle, mielellään yhden. Ja nyt huomiselle on vähintäänkin 3 ja välittäjä haluaa keskustella yhdestä kämpästä kanssani, en vain tiedä missä vaiheessa ehdin vastaamaan puhelimeen ja sitten vielä oma pankkineuvojani on nyt kaksi viikkoa lomalla ja nyt olis mahdollisuus ehkä myydä tämä ja ostaa seuraava mutta ken tietää onko tilanne sama kun hän palaa lomalta.

Pitää nyt vaan tsemppaa tää  viikko, ens viikolla sitten helpottaa. 

Ja mun synttärit lähestyy.. Mun pitäs järjestää jotain, onhan siitä kohta vuosi kun olen missään ollut mutta en tiedä kuinka paljon mulla on energiaa tai mistä saisin hoitajan yöksi että pääsisin ulos? Oon aika loukkaantunut että mun äiti kenen pitäs olla mun tukena ei ole yli kuukauteen ollut missään tekemisissä. Ei meillä varsinaisesti mitään sen kummempaa, loukkaannuin vain yhdestä asiasta, hän soitti silloin enkä vastannut eikä ole sen koommin ollut yhteydessä. Sen sanon äitinä, että en käsitä miten se voi olla tommonen sydämetön mäntti. Mä en ikinä tekis noin mun tyttärelle, soittaisin vaikka mikä olis! Se on äidin tehtävä. Se on alottanut uuden elämän ja musta tuntuu että me ei kuuluta siihen.

mama