Kiitos kaikista ihanista kommenteista, yritän vastailla kaikkiin viikonlopun aikana.

Meillä on tänään ollut vähän parempi päivä. Pikkunen nukahtikin unille kun tultiin kotiin pari tuntia sitten hoidosta. Sain siis pari tuntia omaa aikaa.

Ja tiedättekö mitä tapahtui? Mua alko vaan itkettää niin paljon. Mä tajusin sen kuinka yksin mä olen ja kuinka riippuvainen mun lapsi on musta. Kuinka sillä ei ole ketään muita kuin minä. 

Ja jokainen päivä on mennyt tähän asti pikkusen kanssa niin että olen yrittänyt parhaani vaan selvitä päivistä ja saada hänelle mahdollisimman hyvän olon. Lohduttanut, rakastanut, heijannut. Ollut äiti. Samalla mulla ei ole ollut aikaa mun omille ajatuksille tai ollenkaan sille että sisäistäisin tän tilanteen ja kaiken tapahtuneen. Kaikki on ollut niin rankkaa ja niin vaikeeta meille.

 

Tänään se vaan jotenkin iski. Että ehkä mä en oikeesti olen vielä tähän mennessä tajunnut kuinka tää on henkisesti vienyt mun voimia. 

Mutta nyt sain ajatukset järjestettyä ja oon ihan hyvillä mielin kattomassa telkkua kahvikupponen kädessä.

S