Oon miettinyt viime aikoina aika paljon meijän elämää ja sitä miten paljon meillä nytkin on meneillään. Joskus toki tuntuu että liian paljon mutta kaikkeen tottuu aikanaan ja mulle on tärkeintä että vietän mahdollisimman paljon aikaa tyttäreni kanssa, kaikki muu tulee sen jälkeen.

Asunnon myynti on edelleen vahvasti päällä. Asuntoni on herättänyt paljon kiinnostusta mutta edelleenkän kahden viikon jälkeen yhtäkään tarjousta ei ole tullut. Tavallaan helpotus että olen saanut itsekin rauhassa katsella mitä on tarjolla. Olen löytänyt kaksi asuntoa joista haluaisin tarjota. En vain osaa päättää kummasta. Toinen on aika kaukana täältä, mikä tavallaan vähän ahdistaa, kaukana eli 10 kilsan päässä lähellä lentokenttää. Ja toinen on n.5 kilometrin päässä, kallis mutta uusi. Tavallaan jälkimmäinen ehkä kiinnostaisi mutta se on taas 15 neliötä pienempi kuin tuo toinen. Saa nähä kuinka käy.

Tänään naapurini jonka kanssa hädin tuskin moikkaamme kantoi kauppakassit kanssani ylös. Se tuntui ihanalta, kun on tottunut tekemään kaiken yksin. Yksi pieni vilpitön ele teki päivästäni paljon paremman.

Olen huomannut, että vaikka usein sanotaan että apua saa pyytämällä jne. niin ystäväni ovat liian kiireisiä auttamaan minua niin kuin oikeasti tarvitsen. En kaipaa miestä, mutta kaipaan aikuista kenelle puhua päivittäin tunteistani ja ajatuksistani. Minulla oli näitä ystäviä ennen mutta välimme ovat jotenkin.. vaan viilentyneet, yritin soittaa muutaman kerran mutta ei sieltä vastattu. En voi olla ihmisille vihainen siitä että en saa apua niin paljon kuin tarvitisin. Mutta silloin on vaikea kuunnella kun minulle erään ystäväni poikaystävä sanoi pitkän ja itkuisen päivän jälkeen että "onneksi sulla ei ole noita enempää". Mitäpä tuohon sanoisi? Kiitos? Hmmm....

Eniten mua ihmetyttää jotkut ihmiset... Mulla on tällä hetkellä lapsi, koira, työt, kämpän myynti ja tuhat muuta asiaa kuten neuvolat, lääkärit yms yms.. Tossa yks päivä soitin yhdelle kaverille kenellä on samanikäinen vauveli kuin mulla ja mies joka käy töissä. Mies oli sanonut ystävälleni et olisi hyvä hänenkin mennä töihin kun äitiysloma loppuu, koska taloudellisesti se olisi välttämätöntä. Mitäs tää mun kaveri siihen? Kun hän ei haluis mennä töihin, hänest on kiva olla kotona tekemättä mitään kun mies hoitaa työt, kaupat ja ruoat. 

Mikäpä siinä. Onnea sulle. Olen vaan himassa makaava laiska paska. Me muut tehään nää duunit.

Eihän se ole multa pois mutta mun ymmärrys ei vaan riitä tommosille tässä tilanteessa.

Mama