TyttÖä näyttämässä. Näin ihania työkavereita, hirveän kiire siellä oli mutta kahvit ja pullat otettiin (vein pullat kaupassa käytyäni mukaan) ja juteliin mukavia.

Olin oikein energinen kun tyttö nukku koko sen ajan mitä oltiin siellä ja kaupassa eli 3 tuntia. Sitten tultiin kotiin, napattiin koira ja lähdettiin oikein pitkälle ja reippaalle lenkille. No kotiovella innosta pinkeenä mietin mitä tekisin illalliseksi kun tajuan että kotiavaimet on hävinnyt kävelyllä. Mietin hetken mitä teen ja saman tien alko itku kuuluu vaunuista. Tiesin laittaneeni ne vaunun alaosaan ja en osaa selittää miten ne voi sieltä kankaasta pudota. Kävin kattomassa rapussa kellarin ja varaston missä olin avainta viimeisen kerran käyttänyt, ei ollut siellä. Soitin mun äidille, en tavoittanut että voisin hakea Vantaalta vara-avaimet.

No päätin hammast purren kävellä koko sen pitkän lenkin uudelleen, pakkohan se on löytyä. Iso avainnippu.

Käveltiin ja melkein itkin. Vitsi otti päähän. Tyttö alko huutaa koska sil oli nälkä. 

No eihän niitä avaimia löytynyt. Oltiin oltu jo 1,5h ulkona, onneks mukana oli auton avaimet joten ajettiin mutsille hakemaan vara-avaimet. Tyttö huus autos niin paljon et nukahti lopulta väsyneenä siihen huutoonsa.

Tultiin kotiin alle tuntu sitte. Mä palelen jaloista, teen nyt ruokaa. Tyttö nukkuu edelleen, oon valmistanut sille ison tuttipullollisen maitoa ja ajattelin kohta herätellä jos ei ite herää syömään.

Nyt ruokaa ja suklaata naamaan. Ehkä se tästä. En ole koskaan hävittänyt avaimia, pitää täsät lähtien ilmeisesti piilottaa vara-avaimet johonkin vaunuihin tällasia tilanteita varten. Pikkusen kanssa ei oo ehkä niin helppoo lähtee hakeaa avaimia kuin yksin olis. Muuten päivä on ollut ihana, hirvee univelka vaan vaivaa.

S