Meillä oli tänään pitkästä aikaa koliikki-ilta. Olin jo unohtanut kuin kauheeta se on. Tai luulin kai että nyt kun oon hetken saanut nauttia normaalista vauva-arjesta niin seuraava koliikkikohtaus menisi rauhallisemmin. Mutta en mä osaa sitä selittää. Tunne on aivan hirveä kun toinen huutaa useamman tunnin puristaen samalla peittoa käsillään ja jalat vaan sätkii ilmassa kun yritin rauhotella. Ainoa miten ei huutanut niin paljon oli mahallaan sylissä. Mitkään hytkyttelyt ja laulut sun muut heijaamiset ei auttaneet.

Lopulta nukahti noin tunti sitten. En toivo muuta kuin että mahdollisimman moni säästyisi tältä ja kaikelta muultkakin vakavammalta vauvan terveyteen liittyvältä. Voimia!

S