Äsken istuessani pimeän makuuhuoneen sängyn reunalla kyynelten valuen tytön itkiessä mun käsivarsilla ajattelin, että en varmana mene blogiin kirjoittamaan mikä luuseri olen. En halua mennä kirjoittamaan että en jaksa ja voimat loppuu mutta niin se vaan on.

Eilen tyttö itki sen 5 tuntia illalla, tänään tilanne on ollut enemmän tai vähemmän samanlainen. Laskin että viimeisen 14 tunnin aikana mitä ollaan oltu hereillä tyttö on ollut 4 tuntia unessa ja 10 tuntia hereillä joista suurimman osan ajasta on vain itkenyt. Parasta tässä on se, että tapansa mukaan mun mutsi onnistu taas kummallisesti venyttämään meijän kotiin tulao 7 tunnin verran. Tai siis me oltiin sovittu et mennään sinne Malmille siihen kasvohommaan 15.30, meistä riippumattomista syistä se juttu veny sinne 17.30. Olin jo mutsille sanonut siin vaiheessa et voisin mennä niille kahville. Olin aatellut että oon kotona joskus 19-20 no olin 22.30 koska tyttö itki siellä ja äiti keksi matkalla Malmilta viedä mut kauppaan jne jne.. Olis vaan pitänyt nousta ja lähtee aikasemmin. Olin taan tyhmämä kuvitellut, että ehkäpä tyttö nukkuis kiltisti kun pääsen kotiin kun oli kerta valvonut koko illan itkien mahaansa ja ilmavaivoja.

No ei. 22.30 oltiin kotona, 22.50 tultiin koiran kans lenkiltä sisälle ja siitä se huuto alko. Nyt sain tytön nukutettua. Kello on 1.08. Joo kaikki meni taas ihan vituralleen. Oon niin väsynyt ja henkisesti finaalissa. Yritän vaan jaksaa ja jaksaa mut en mä vaan voi sille mitään, oon vakuuttunut et tyttö on kipee monista kommenteistä huolimatta täällä. Tänään on silmät rähminyt taas tosi pahasti ja peppukin punoittaa. Sit toi maha. Ja mahdollisesti kuume, en tiedä kun ei mittarissa näkynyt mut siis joo.. Jotain on tehtävä ja siksi huomenna aamulla varaan ajan lääkärille ja sit käydäänkin neuvolassa jossa saan ehkä apua johonkin.

Kaikki mun omat asiat on taas kesken. Ihmise kyselee, soittelee, viestittelee. Aina lupaan soittaa takaisin, en jaksa eikä asiaa auta yhtään se että mua vedetään joka suuntaan ja ahdistetaan ja painostetaan.

Nytkin pitäs päättää osallistunko yhden kaverin kolmekymppisiin ja lahjaan. Suoraan sanottuna vaikea kuvitella jättäväni tätä muksua 4 viikon päästä hoitoon ja lähteväni baanalle. Ja toisekseen tyyppi joka ei ole ollut tippaakaan kiinnostunut musta tai mun lapsesta viimeset 6kk ei kyl ansaitse 50 euron lahjasatsausta multa. Mitä se kommentoi kun lapsi synty, "onnea". Facebookissa. Vain tuon yhden sanan. Näin monen vuoden ystävyyden jälkeen. 

Sit kaverit kyselee koko ajan millon nähään, mitä kuuluu mitä teette, kasvaako, itkeekö mitä mitä mitä.. Ja sit tää loputon "hei voin ottaa koiran hoitoon". Mä sanon et tervetuloo hakee jos haluut. "No mä voin tulla jos todella tarviit niin sanot sit vaan".. No en mä tiiä, tarviinko todella mut joo kiitis vaan tarjouksesta. Mä en edes tiedä mitä mä tässä vaiheessa haluan. Mua säälittää mun koira joka on suurimman osan ajasta yksin kotona, kun tuun kotiin itkevän kakaran kans tehdään 15 minuutin säälittävä lenkki pakkasessa ja sen jälkeen se istuu mun vieressä 2 tuntia surullisin silmin ja odottaa, että laskisin tytön hetkeks alas ja antaisin huomioo. Mut no can do. Yritä nyt repee kahteen suuntaan.

Sit tää 9 kymppinen mummo. Anteeks et valitan vaan ja puhun pahaa ihmisistä mut oikeesti. Viime viikkonen moka multa tuntu jo tarpeeks pahalta, noh hän sit tän viikon ma peruutti meijän tän viikon tiistain treffit. no maanantaina oltiin yhteydessä, sama eilen ja TAAS TÄNÄÄN. WTF. Ei mulla ole aikaa mun omalle perheelle saatika jollekin ulkopuolisille.

Sit tää sen tyyli, eka se soittaa. Mä en yleensä vastaa koska en kuule kun kännykkä on nykyään 24h äänettömällä kun en ehdi vastaa kellekkään. Seuraavaks tulee tekstiviesti johon yleensä jotain yritän vastaa. Ja sit se soittaa taas takaisin ikään kuin vastatakseen siihen viestiin. No mähän en pysyt vastaa puheluun joten se tekstaa taas ja lopulta hyvä jos enää tos vaiheessa muistan vastaa kun tää tyttö koko ajan ruikuttaa.

Ja sit taa seuraavana päivänä sama soppa.

Mun mutsi sano vielä oikein ihanasti mulle pari päivää sitten; Itepähän olet soppas keittänyt. 

Jep. Ei se varmaa sitä tarkottanut mut joo kyl se vaan tuntuu siltä, että selviäisin tästä tosi hyvin jos lapsi nukkuis edes OSAN päivästä. 

Miten kukaan on selvinnyt tästä? Miks mä oon tämmönen luuseri? Mikä mun lapsella on, mitä voin tehdä?

Alkaa pää hajoo. Mun on pakko sanoa, että iltasin sen väsymyksen vasta tuntee mut tää kolmen viikon UNIVAJE alkaa jo pikku hiljaa sekottaa mun päänuppia. En oo salettii koskaan mun elämässäni valvonut näin paljon, tai nukkunut näin huonosti. Jännittää miten käy.

Mulle on ehdotettu kotihoitajaa mut en tiiä voinko mä semmost ottaa kun sekin maksaa.

S