Juuri kun luulin, että mikään ei voi enää vaikuttaa mun mielialaan loman lähestyessä. Että mä jaksan vaikka mitä olisi. Nyt tunnen oloni huijatuksia. Luulin ettei mitenkään huonommin voisi. Mutta kyllä voi. Tässä sitä ollaan.

Tulin tänään töihin iltaan. Ja ehdin olla tunnin töissä kun tajutaan työkaverin kanssa että meitä on kello 17-20 vain me kaksi vaikka meitä kuuluu olla neljä. Ja kello 20.00 eteenpäin olen yksin?

Siis hetkinen yksin? Puhelin langat laulaa, mulla on loppumassa happi, en pääse vessaan, syömään tai juomaan. Tekee mieli itkeä. Ei tää ole oikein. Ketään ei saatu iltaan? Onko koskaan käynyt näin? Ei ainakan 4 vuoden aikana mitä oon ollut täällä.

Ja jos kehtaavat sanoa koskaan mulle yhtä sanaa siitä että oon huono työntekijä niin vittu sit lähtee ja kovaa. Meitsi painaa täällä raskaana ilman taukoja yksin mikä on täysin vastoin koko organisaation säädäntöjä. Eikä kukaan välitä. VITTU MUL PALAA HERMOT.

Anteeksi.

Paska elämä.

Mä oikeesti säälin itteeni. Kun joudun nielee kyyneleitä. Kun oon vaan niin loppu. Ja kaikki minkä takia? Työn? Mikä työ on mun ja pienen terveyden arvoinen? Kuka välittää mun hyvinvoinnista? Ai tää firmako? Pistää mut painaa yksin töitä vaikka niin ei oo koskaan ollutkaan. Sairasta. Vihaan tätä koko touhua.

S