Kyyleneet valuu kun kirjoitan tätä. Tän pitäisi olla mun elämän parasta aikaa mutta tuntuu, että tää on mun elämän vaikeinta aikaa. En tiedä mitä on enää yö tai päivä. En tiedä vaikka jäisin junan alle tälle hetkellä. Olen niin finaalissa niin henkisestä kuin fyysisesti.

Pelkään masentuvani koska tää on vaan niin rankkaa. 

Olihan se eilinen päivä niin kiva et oli liikoja pyydetty että yö olis ollut siedettävä. Tyttö nukahti ihan alle tunniks ennen kuin pääsin sänkyyn ja sit oltiinkin kello 2-4.30 hereillä itkien ja syötellen. Nukuttiin sit pari tuntia ja sen jälkeen ei nukuttu yhtään. Koko aamua kitinää, laitoin taas vatsalle mut tuli huutoa, otin rinnalle, otin viereen, syötin ja imetin. Mut ei. Lopulta luovutin ja noustiin, saatiin tehtyä aamulenkki rauhassa jonka jälkeen oli 11-13 taas rauhaton. Olin jo et mitä ihmettä ei eiks tää koskaan nuku.

Lähettiin kaupoille ja sielläkin kitinää mikä ei ollut sille tyypillistä, sain rauhottumaan syöttämällä maitoa ainakin 4 kertaa ulkona ollessamme.

Kotona kello 17 ja siit asti tää ei ole nukkunut. Siis tää ei ole päästänyt irti musta. Viimeset 7 tuntia olen imettänyt, kylvettänyt, syöttänyt ainakin 6 kertaa, röyhtäyttänyt, laittanut vatsalle, harteille, hytkytellyt, pitänyt keinussa, vienyt makkariin monta kertaa. Huutoa ei nyt onneks ole tää aika kokonaan ollut mut rehellisesti mä en enää pysy hereillä. Kello 21 aikoihin alko rauhattomuus kun näen siitä että siihen sattuu enkä voi tehdä mitään ja sit näen kuin yliväsynyt se on että se itkee jopa tissi suussa.

Mä alan jo epäilee mun omaa mielenterveyttä. Nimittäin mä en oikeesti kohta tiedä enää kuka mä olen. Mä tiesin, että tää on rankkaa. Enkä sano rankalla että yöheräämiset, syötöt, pesut yms olis vaikeita mut tää jatkuva tyytymättömyys, masuvaivat, itkut. Ja ennen kaikkea kun se ei nuku. En saa päivässä tuntiakaan kotona tehdä kotitöitä. Ei auta koliikkikeinut tai tutit. Mietin oisko kapaloinnista hyötyä. 

Mihin mä joudun tätä menoa?

Mä en voi olla ainoa, miks tää tuntuu niin vaikeelta. Sitä kuvittelee että lapsen laittaa sitteriin ja siinä se on tyytyväisenä syötettynä ja vaippa vaihdettuna ja sit voi ehkä äiti ottaa torkut tai edes LAITTAA KIRJEKUOREEN KIRJEEN. Siis voitteko uskoa, että miltä tuntuu se kun et ole kertaakaan rapsuttanut koiraasi 7 tunnin aikana ja sekin luovuttaa ja menee makkariin nukkumaan.. kun YHDESSÄ TUNNISSA olisin saanut koiran pestyä, tiskit pestyä, roskat vietyä haisemasta.. tai yksinkertasesti tässä väsymyksessä olisin halunnut katsoa edes sitä telkkaria hetken ilman että jokainen kohta menee ohi kun lämmitän jatkuvasti maitoa tytön itkiessä sohvalla. 

Eilen oli viikon ainoa mun mielest jotenkin parempi päivä. Ma-ke paskaa ja tänään puol paskaa. 

Ensi viikolla tulee kotihoitajat kello 9-11.30 ti ja ke. En näe että se auttais ainakaan tähän ilta/yövalvomisiin.

Pitää vaan jaksaa ei se auta. En mä pahimmissa painajaisissakaan kuvitellut tämmöstä uupumusta. Mutta minkä et oman lapsen eteesi tekisi. Eihän meilläkään ole tällasta onneks ihan koko ajan mutta suurimman osan ajasta.

Palaan päivän ostoksiin myöhemmin.

Mä punnitsen itsekseni että ono tässä nyt kyse siitä, että mä en vaan osaa. Tai sit onko toi tyttö kipee. Vai onks tää tällaista aina?

S