JuurI kun tulin kirjottaa että menee tosi hyvin ja tyttö nukkuu niin alkoi makkarista kuulumaan ääntä.. ehti ehkä puolisen tuntia siellä olemaan tällä kerta. Heräs tänään joskus 20 aikaan ja aika pian syötön ja vaipan vaihdon jälkeen lähdettiin iltalenkille jo kello 20.40 koska koiralla on selkeesti joku muu kuin meijän totuttelema rytmi nyt kun se tuli kotiin hoitopaikasta.

No lenkki meni suht jees 21.10 oltiin kotona ja siitä sit tytölle maitoa ja sit leikittiin... kattelin telkkarista ohjelmaan nimeltä 112. Ja lukuisista yrityksistä huolimatta tyttö alkoi taas olla vähän kiukkunen ja itkuinen joten kello 23 hyppäsin suihkuun ja tyttö sai olla seurana lattialla hoitotason päällä, siinä vispas jalkoja kun olin riisunut vaatteet häneltä siksi aikaa pois, tykkää kun ei ole housuja:D. Oon tehnyt nyt näin jo 3-4 iltaa peräkkäin että meen suihkuun ja tyttö saa ilmakylpyy tai kerran hän oli jopa suihkus mukana mut se oli hankalaa.

Kuitenkin tuntuu-että elämä voittaa. Kaikki on jotenkin tuhat kertaa helmpompaa

En pelkää enää itkuhuutoja koska tyttö voi selvästi paremmin. Ja olen saanut jonkinlaisen itsevarmuuden hommaan vaikka tajuan sen että minusta riippumattomista syistä tyttö voi paremmin. ilmeisesti masuvaivat vähentyneet ja nyt kun tyttö nukkuu enemmän niin me kaikki ollaan tyytyväisempiä.. tosin nyt kuuluu taas makkarista ääntä..

Olin jo toivonut että saisin omaa aikaa kun en eilen illalla monen tunnin huudon takia saanut. kello 1.10 viime yönä itkin taas tän huudoepisodin takia. En halua samaa tänään mutta tyttö on syötetty useampaan otteeseen ja vaippa on puhdas, en tiedä mitä se kitisee. taas.

Suljin telkkarinkin et siirryn sinne makuuhuoneen puolelle koska ei tästä näköjään kuitenkaan taas tuu mitään. pitää jatkaa huomenna.

EDIT;tyttö nukahti sinä aikana kun lämmitin maitoa. Siirryin nyt makkariin läppärin kans, oon tähän asti välttänyt sitä että öisin hääräisin makkarissa mitään jotta tyttö ymmärtää et on yö mut nyt tajusin vasta et tää on helmpompaa mullekin näin.

Tosiaan vaikka se elämä on helpottunut niin edelleen on vaikeita tilanteita yksinhuoltajana ja kotihoidon apua on suurta, esim tänään mä kävin kellarissa taas yrittämäsä saada meijän Brion vaunuja kasaan mut en kerta kaikkiaan osaa, ne on joko jumissa tai sit en vaan tiedä mitä teen. Ja tätähän hommaa on vaikee yrittää ilman et joku on lapsen seurassa kun en vauvaa voi sinne kellariin raahata.

Tänään lähetin kotihoitajan puol tuntii aikasemmin pois, koska koiranhoitajat Porvoosta toivat koiran minulle kello 11 ja halusivat nähdä tytön. Tyttö kuitenkin nukkui joten he eivät sitten viipyneetkään.

Huomenna kotihoito on poikkeuksellisesti meillämkello 13.30-16 joten ollaan menossa kirppiksille kavereiden kanssa.

Mun veljen tyttöystävä ehdotti että ne kattois tyttöä pari tuntia lauantaina niin pääsen ystäväni 3 kymppisille. Nyt en haluakkaan mennä koska mulla ei näin viime tinkaan ole naamiaisasua joka jokaisella täytyy olla. Menen varmaan jollain asulla minkä keksin nyt viimesinä päivinä ja johon en halua satsata rahaa. Ei mikään kovin kaunis näky varmaankaan:D Mut oon menossa tosiaan pariks tunniks selvin päin ja sit haenkin tytön kotiin autolla 19-20 aikoihin, ei sen kummempaa. Hieman mua kuitenkin ärsyttää mennä sinne kunnioittamaan sen tyypin kolme kymppisii kun ei ole mua ja vauvaa tullut katsomaan mut ehkä se siitä. Mun täytyy varmaan alkaa tästä eteenpäin keskittyy enemmän itteeni.

Mä sain cityshopparin ja siinä oli hirmusesti etuja, myös lapsen kannalta todella hyviä. Ajattelin ens viikolla suunnata vähän kaupoille. Mä tosin varmaan kuvaan huuto.nettiin myyntiin niitä kirppikseltä yli jääneitä, varsinkin niitä hyväkuntoisia vaatteita jotka meni meille pieniks. 

Mä mietin tänään mistä asioista olen onnellinen juuri nyt;

Vauvan vointi ja kehitys hyvä

Läheinen voi hyvin ja tervehtyy

Minun ei tarvitse käydä töissä juuri nyt

Kohta on kevät

Minulla on ihania ystäviä ja läheinen perhe

Nimi päätetty tytölle ja nimiäiset on onnistuneet erinomaisesti

Mulla on ihana koti mahtavalla sijainnilla

Mulla on auto jolla päästään vauvan kanssa kivasti ympäriinsä

Yks asia on tosin hieman ristiriitainen. Musta tuntuu että mun vapaus on viety. Se tunne on varmaan kaikilla vanhemmiksi tulleilla mutta yksinhuoltajilla varmasti vahvemmin. 

Musta tuntuu että vaik kuin kaunistautuisin tai olisin niin kuin ennen niin en koskaan ole niin kuin ennen. Että en saa enää takaisin sitä kuka olin. Ja että minut on leimattu äidiksi. Ja se tässä on hassua, että se että olen äiti ei tarkoita että en olisi enää minä. Mutta siltä se tuntuu.

Tuntuu melkein synniltä ja väärältä kaivata sitä vanhaa persoonaa. Eilen sairaalassa hoitajat ihastelivat Zaraa ja sanoivat mulle; "ootpas sä hyvässä kunnossa, pirteä ja kaunistautunut vaikka synnytyksestä on niin vähän aikaa". Niin joo no mä näytän must edelleen samalta kuin ennen lasta tai ainakin tavallaan, eli en ole antanut itteni siinä mielessä kulahtaa vaan meikkaan ja laittaudun yhtä lailla, En nyt ihan aina jos ollaa vaikkapa kotona koko päivä mut yleensä kyllä.

Silti tuntuu että mikään ei ole niin kuin ennen. Rinnat roikkuu, oon lihava ja karvainen ja iho kukkii. En mä tiiä. Olen äiti vaikka en tiiä oonko muuttunut yhtään. Sisäisesti joo ja näin.. mu jotenkin ajatuski citymarketin kärryihin vaippapaketteja tunkevasta äidistä on ahdistava. Sekö minä olen? Se keneen en ennen kiinnittänyt huomiota koska ne oli mielestäni kiireellisiä perheen äitejä joilla ei ollut aikaa panostaa itseensä, ne jotka oli mielestäni nobodeja?

Olenko nyt jotenkin huonompi ihminen kun olen äiti? 

Miten mun pitäisi suhtautua äitiyteen?

Nää ajatukset on tosi hämmentäviä koska niitä tulee päivittäin.

 

Koko maailma on muuttunut ja erilailla vai katsonko vain läpi eri väristen lasien?

S