Mitä kuuluu?

Meillä voidaan paremmin kun helteet siirty vähän pois. On kyl kiirettä ja väsymystä riittänyt. Musta on tuntunut erityisesti viime aikoina siltä että joka suuntaan pitäs revetä. Perus vauva-arki on jo itsessään raskasta ja sitten siihen kaikki muu vielä päälle. Yritän sit jotenkin voimia säästäen pitää yhteyttä ystäviinkin mutta usein huomaan että en pysty kuitenkaan olemaan niin paljon läsnä kuin ehkä haluaisin. Ja eihän se minua haittaa mutta kun stressaa. Esim. yksi päivä minulta kysyttiin että haluanko osallistua yhteen lahjaan ja sanoin että tottakai, pähkäilimme aikamme mitä ostamme ja sitten kun se ei onnistunutkaan niin tuli kauhea pulma että mitä nyt tehdään. Huomasin kuuden eri ihmisen pommittavan mulle eri ideoita ehdotuksia yms yms. Ja vaikka oli noin yksinkertaisesta asiasta kysymys niin mun on erittäin vaikea keskittyä mihinkään ylimääräiseen.

Mulla on päivittäin kädet täynnä vauvan kanssa jopa 12 tuntia putkeen, siks haaveilenkin pienistä arkea helpottavista asioista kuten omasta pihasta ja astianpesukoneesta. Oon varmaan aika tylsä tyyppi, so what?

Mua on pyydetti tuhansiin illan istujaisiin yms yms.. ja oikene ruinataan et tuu tuu.. Mut mitä ihmiset kuvittelee? Ei mulla ole ketään joka hoitaisi lasta ja mä en edes kauhean mielelläni jätä lastani kellekkään. En muista kotihoitajan lisäksi lapsen olleen kuin mun perheen jäsenillä pari kertaa koko vauvan eliniän aikana. Ja se passaa mulle. 

Musta on enemmän ja enemmän alkanut tuntua siltä että elän aivan omassa maailmassani eikä kukaan ymmärrä mua. Ja se on viime aikoina vähän itkettänyt mua. Että oon niin uupunut ja väsynyt. Ja kun yritän siitä puhua joillekin lapsettomille ystävilleni niin sieltä tulee takasin, et "koita jaksaa" tai "mennään kahville". Ei ne yhtään tiedä että ei nyt mikään tommonen auta ainakaan.

Pitää vaan hampaita purren jaksaa. Mulla on kuitenkin maailman ihanin tyttö. Ja olen hänestä niin onnellinen. Oli muu maailma kuin pihalla kaikesta!

mama