Halusin tulla kirjoittamaan siitä kuinka onnellinen olen. Tulen väsyneenä ja turhautuneena tänne kirjoittelemaan negatiivisista arkisista jutuista, valittamaan yhä uudelleen.. kuitenkin koen nämä avautumiset terapeuttisina kokemuksina. Suon ne itselleni ja niille jotka ovat ehkä tulossa yksin äideiksi, jotta tietäisivät mitä se voi olla. Toisiaan, koska eihän se välttämättä tätä ole kaikilla. Joillakin voi olla helpompia lapsia, toisilla vaikeampia. Mistäs sen tiedän.

Mutta se mitä halusin tulla tänne kertomaan on se, että ei ole mitään suurempaa rakkautta kuin oma lapsi. Olen niin kiitollinen ja nautin tästä vauva ajasta vaikka se onkin vaikeaa. Jos rehellisiä ollaan niin kyllähän mua on varoteltu tästä miten vaikeaa yksin voi olla ja suurin kiitoshan kuuluu mun ystäville ja perheelleni. Kaikki kuitenkin pikku hiljaa varmasti helpottuu. 

En kuitenkaan vaihtaisi pois sekuntiakaan. Jokainen ikimuistoinen ilme, hymy, kosketus.

Milloin äidin rakkaus tuli? Heti sairaalassa synnytyksen jälkeen, katoin että toi on mun pikkunen. Kun se tarttu mihin, painoi pienen kämmenensä ihoon, etsi äidin ihoa, tuoksua, ääntä, avasi ensimmäisen kerran silmänsä ja tuijotteli minua suurilla tummilla silmillään. Kun hän oli siinä, pitkän, hartaan, pelottavan odotuksen ja synnytyksen jälkeen. Olin niin kiitollinen ja onnellinen terveestä lapsesta.

Rakastan niin paljon. Vaikka välillä itkettääkin. 

Elämä on tavallaan pysähtynyt. Ei ole työpaikkaa mistä huolehtia, juhlia mihin mennä, viikonloppuja mitä odottaa. Koko elämäni pyörii vain tuon pienen ihmisen ympärillä. En kuitenkaan ole laiskistunut, heti kun lapsi on päivisin nukkunut, olen siivonnut, pyykännyt, tiskannut jne. Pitäisi se tiskikokenkin tilata pian. Saa nähä milloin siihenkin on varaa, ei mennyt ihan kaikki nyt putkeen senkään osalta. 

Mutta joka tapauksessa, uskon että huomenna on helpompaa kuin tänään. Soittelen vauvan rähmäsestä silmästä neuvolaan jos menis lääkärille sitä näyttää ellei ne neuvo muuta. Ja sit hoidan tosiaan muutaman asian, kaveri tulee kylään jne. Jos sais viel siivottua niin olis kiva.

Mä en suostu ajattelemaan et homehdun kotiin, haluan ulos, nähdä ihmisiä, tuntea, nauraa, olla myö hetken oma itseni. En vain äiti.

S