Okei nyt sain useamman kommentin edelliseen kirjoitukseen joten tulinkin tänne nyt osittain oikaisemaan ja osittain puhumaan yksinhuoltajien puolesta. Edellinen kirjoitukseni oli nimenomaan tarkoitus puhua kotiäitiyden puolesta, oli sitten yksin tai kaksin. On kuitenkin mielestäni aika raadollista että saamieni kommenttien seassa oli tämmöistä, että on parisuhteessa eläviä jotka ei välttämätä irtaudu tai pääse irtautumaan lapsestaan vaikka on se mies. Tai on pariskuntia jotka ei saa vauvaansa hoitoon ollenkaan mihinkään vaan pärjäävät omillaan.

Mua hieman loukkaa tämmöiset kommentit. Onhan se nyt aivan väärin ajatella, että se yksinhuoltajuus on pelkästään sitä että ei pääse mihinkään yksin. Vaikka pääsis niin kantaa sitä suurta vastuuta yksin. Ei ole sitä toista osapuolta kenelle puhua, sit on taloudelliset haasteet jne. On kohtuutonta väittää, että se ois aivan täysin sama asia et onko sitä toista siinä vai ei. Pelkästään se toisen kotiin tulemine töistä, asoiden jakaminen, arjen jakaminen. Kaupassa käyminen yhdessä, vauvan saaminen toiseen syliin välillä, sekin on täysin aliarvostettua. Eihän se ole tippaakaan reilua väittää että on vaan äitejä kuten minä jotka haluaa mennä enemmän. Mun mielestä jokaisen ihmisen oli sitten mies, nainen yksinhuoltaja tai ei, jokaisen ihmisen ihmisoikeuksiin kuuluu saada aikaa itselleen. Mulle on luksusta nyt käydä kaupassa yksin kun hoitaja on täällä, sekin lysti loppuu pian. Mutta vielä enemmän luksusta olisi jos mun tarvitsis käyttää kotihoito aikaa perheen asioiden hoitamiseen vaan itseeni. Kuin monta kertaa niin on käynyt? 

Yksinhuoltajuus on mun tapauksessa valinta joten elän sen kanssa. Mutta entäs ne jotka on eronneet ja niillä on vaikkapa 5 lasta jota ne hoitaa yksin. Eikö niillä ole oikeutta sanoa, valittaa, avautua niistä negatiivisista tunteista?

Mikä mua eniten pännii kommenteissa on se, että jotkut sanoo et olen etuoikeutettu kun saan edes välillä sitä hoitoapua jne. Mielestäni se onkin etu, ei siin mitään mutta se kuuluu aivan jokaiselle kotiäidille tai isälle. Vaikka ei oles mitään paikkaa mihin mennä tai mitään harrastuksia mutta se että saa irtautua hetkeksi siitä perhe ympyrästä ja lähteä vaikka kävelylle. 

Ei elämän pidä loppua siihen että on lapsia. Se on se suurin virhe mitä ihmiset tekee. Lapset voi ottaa mukaan moneenkin paikkaan mutta silti pitäisi saada omaa aikaa. Ihan oikeesti. Tietenkään ei kukaan voi vaan milloin huvittaa irtisanotua parisuhteessakaan ja lähteä omille teilleen mutta aivan varmasti mahdollisuuksia on enemmän kuin yksinhuotajilla.

Olen itse palaamassa töihin näillä näkymin kun vauva on 10kk eli kesän jälkeen. Kiinnostaisi vaan tietää että mitä ne päivähoitomaksut on ja mistä löydän päiväkodin joka on myöhempään auki kuin 17? Maksaako ne kuin paljon enemmän?

Osaisitteko auttaa?

mama