Aamulla nousin 11.40, vatsa taas kipee (oli saman verran kuin eilenkin, eli aamulla heti herättyäni, muutamia tunteja myöhemmin kauppareissun jälkeen ja nyt myöhään illalla.. oon googlettanut ja päätin mennä apteekkiin vielä huomenna hakemaan jotain..).

Mutta enemmän olin huolissani siitä, että oonko myöhässä kun sovittiin kaverin kans et viestitellään ja tavataan Itäkeskuksesa kahvin merkeissä puolen päivän jälkeen. Kävi hyvä tuuri ja hän olikin yhtä unikeko kuin minä. Käytin koiran, otin aamupalaa ja sitten valmistauduin. 13.00 lähdin ajamaan ja 13.30 olin saanut auton parkkiin suhteellisen kivuttomasti mikä oli ylläri. Kaveri joka asuu Itäkeskuksen vieressä myöhästyi melkein puol tuntia mutta käytin ajan pyörien H&M:llä. Monta juttua olis tehnyt mieli ostaa mutta pysyin kovana! Hah:)

Sen jälkeen kun hän tuli lähdimme pikku hiljaa kahville.

1420019_10153633056205463_1696106111_n-n

Seuraavaksi Anttilassa ostamassa mulle sairaalakassiin täytettä ja muutenkin perus shamppoota yms kun kaikki on nyt lopussa.

1505444_10153633800345463_975311531_n-no

Noiden jälkeen ei sitten shopattukaan mitään vaikka Zaran valikoimista olis löytynyt vaikka mitän=)

Olin kotona joskus 16.30 ja loppu ilta onkin mennyt kotona ompeluiden merkeissä. Eli nyt voidaan vihdoin sanoa, että alkaa näyttää siltä että lakanat, kosteussuoja, pussilakanat ja reunapehmusteet on valmiina. Reunapehmusteeseen riitti hyvin siis pussilakanasta kangasta, mutta sen päällystäminen oli yllättävän vaikeaa, käsin siis olen sen tehnyt.. siksi jälki ei ole mitään parasta=) Nyt kun sängyssä on kaikki mitä tarvitsee niin kuvaan teille sen paremmin huomenna. Mikä helpotus!

1499712_10153634316710463_158646484_n-no

Sain myös pyykättyä, imuroitua ja tiskattua. Niin ja keräsin joulukoristeet, pöytäliinat yms. kaikki pois. Yleensä olen pitänyt niitä johonkin yli loppiaisen mutta nyt tuntu että lumi puuttuu eikä ole jouluinen fiilis.

Eurokankaasta bongasin ton kankaan pari päivää sitten.  Vaikka se on verhokangas niin asettelin se tuohon pöydälle kun tykkään sen väreistä=)

1491049_10153633414225463_581780585_n-no

Meijän naapurin poika ja sen kaveri(6vuotta) on taas tänään käyneet meillä ja oikeestaan melkein vähän häiriöks asti..Oon tosi lapsirakas mutta täl hetkellä ei oma jaksaminen ole ihan parasta luokkaa niin kaikki ylimääränen tuntuu vaivalloiselta. Aamulla kun käytiin lenkki törmättiin häneen pihalla, päästin koiran vapaaksi ja ennen kuin huomasinkiin lapset yllyttivät koiran hippaan ja siellä sitten mentiin sisäpihalla pitkin nurmikoita lapset kikattaen ja koira juosten perässä haukkuen. Mä olin ihan mielissäni että ne leikki koiran kanssa ja väsytti sene mutta samalla pelkäsin että koira karkaa tai naapurit valittaa haukkuvasta koirasta. Sain hänet kiltisi onneksi sisälle.

Kun tulin kaupoilta kotiin muutama tunti myöhemmin oli naapurin poika meijän ovella jo odottelemassa, oli kuulemma tulossa meille kaverin kanssa leikkimään koiran kanssa. Olin ihan puhki siinä vaiheessa. En kuitenkaan halunnut ajaa heitä pois. Päästin sisälle mutta koira ei oikeastaan halunnut leikkiä niin pojat intoutuivat telkkaria katsellessa hyppimään ja juoksemaan ympäri asuntoa eli siis riehumaan. Sanoin sitten tiskattuani että koira ei taida olla leikkituulella ja pojat lähtivät. Kysyivät milloin vien koiran ulos, sanoin että joskus tunnin kuluttua. Sanoivat että ovat ehkä pihalla...sanoin että ei kannata odottaa kun en tiedä tarkkaa aikaa. Kokkasin ja sitten lähdimmekin tasan tuntia myöhemmin kello 18.00 ulos ja emme ehtineet vielä ulko-ovea avata niin pojat tulivat ovella vastaan hakemaan meitä ulos. Ulkona sitten kerroin pojille, etät koiran kanssa pitää kävellä lenkki enkä voi jäädä pihoille pissattamaan koiraa tai päästää koiraa enää siinä vapaaksi kuten päivällä koska koira saattaisi juosta auton alle. Pojat kysyivät onko mitään muuta paikkaa missä voisin päästää koiran leikkimään heidän kanssa hippaa. Kerroin että voidaan hetkeks mennä tuohon läheiselle aukealla mistä alkaa metsä niin ei ole vaaraa että koiran juoksee auton alle. Siellä sitten leikittiin hippaa jokunen vartti. Koiraa ei enää huvittanut ja toinen pojista joutui lähtemään kotiin. Sanoin sitten tälle yli-innokkaalle paikalle jääneelle pojalle, että ei saisi lähteä pidemmälle lenkille jos ei kerro äidilleen minne on mennyt pihalta. Hän ei kuitenkaan ollut moksiskaan vaan vaati tulle lenkille kanssamme. Sittenhän me mentiin, kaikki meni hyvin. Onneks sen jälkeen ei oo kukaan ollut ovella!

Mä ostin tosiaan kaverin kautta tämän Eisbärchen lämpöpussin 20eurolla. Olin kyl sitä mieltä että turhan kallis kun näitä saa uutena 35-40e. Ostan saman kaverin kautta sen Brion turvakaukalon ja telakan jotka noudan tiistaina. Toivottavasti en synnytä siihen mennessä!

1492890_10153633710305463_857648296_n-no

Joskus muutamia viikkoja sitten yritin huutaa huuto.netissä NEWBIE merkkisen haalarin vauvalle, hävisin huudon mutta myyjä ottikin yhteyttä ja kertoi että huudon voittanut jätti lunastamatta ja ehdotti jos haluan lunastaa sen huutamaani hintaan 12e ja sehän sopi mulle=) Tässä ajattelin pienokaisen tuoda kotiin, ellei nyt todella pakkaset ala niin sitten pitää tuota yllä olevaa lämpöpussia harkita.

1512486_10153633856580463_1214090554_n-n

Tässä masukuvaa tältä päivältä! Ei tunnu siltä että enää kasvais.

1552984_10153632945820463_1346272434_n-n

963064_10153632945870463_1744471359_n-no

EDIT: Että mua harmittaa. Kirjoitin 45 minuuttia tosi paljon mun tunteista ja fiiliksistä ja koko teksti pyyhkiyty kun netti kaatu ja nyt aloin itkemään koska mua harmittaa niin paljon.

Tässä vielä pari kuvaa mun ihanist Brio Sing vaunuista!

IMG_1170-normal.jpgIMG_1168-normal.jpg

Niin palaten nyt tähän koiran hoito järjestelyyn.

Aluksi mun veljen ja sen tyttöystävän piti ottaa koira ennen joulua, 20.12 jälkeen.., sitten joulun jälkeen ja nyt puhuttiin että viimeistään huomenna. Ollaan viestitelty, että mitä mieltä mä olen koiran hakemisesta niin sanoin että en voi ennustaa milloin lähden synnyttämään, että voi mun puolesta kotonakin olla ellei nyt ole kauhea ikävä niin saa tulla hakemaan. No kuulemma voin sit soittaa kun siltä tuntuu. No en mä tiedä miltä tuntuu, tuntuu enemmänkin siltä että mun pitäs jotenkin vaatia hoitoa vaikka haluaisin että se olisi toisinpäin, että koiraa hoidetaan koska siitä pidetään ja välitetään. Joskus asiat ei olleet näin vaan tää pariskunta haki ja vaati koiraa heille. Nyt vuoden tauon jälkeen olis varmaan pitänyt arvata että ei mee putkeen tääkään homma. Asiahan on niin, että mun veli on töissä ja sen tyttöystävä joka on aina ollut hulluna mun koiraan on tää hoitava osapuoli ja hänhän on nyt jäänyt kotiin työttömäksi siitä 20 päivä joulukuuta alkaen. Joten se ja sama mulle, että onko koira täällä vai siellä mutta tämmönen edes taas venkslaaminen alkaa taas hermostuttamaan mua.. Onhan se mulle raskasta käyttä koiraa ulkona kun vatsa on kova ja pinkee suurimman osan ajasta mutta koirasta on mulle valtavasti seuraa kyllä. Katotaan varmaan parin päivän päästä uusiks. Vaikka viimestään torstaina kun oon käynyt neuvolassa.

Äiti ihmettelee miksi stressaan asiaa mut asia on yksinkertasesti niin, että mä oon menossa synnyttämään yksin. Pelkästään nyt jo kauhistuttaa itse synnytys, se miten pääsen sairaalaan ja ylipäätään että muistan ottaa kaiken mukaan. Mun mielestä on jotenkin kurjaa, että ihmiset vaan toteaa, että "tilaa ambulanssi". Ihan kuin se olisi joku ratkaisu. Mun pahin pelkoni tässä tilanteessa on varmastikin se, että synnytys alkaa kivuilla tai verellä keskelä yötä, menen johonkin paniikkishokkiin ja sitten koira on vielä mulla kotona siinä ja vaikka sillä ei ole hätää niin stressaan sitäkin kaiken muun paniikin keskellä kun lähden sairaalaan. Onneksi on hyvin suuri todennäköisyys, että mitään näin kauheaa ei tapahdu. Saa sitä silti pelätä.

Anteeks itken täällä ja vollotan kuin pikku lapsi. Kun kukaan ei ymmärrä. Kaikki vaan olettaa että selviät jotenkin. Jokainen asia mitä stressaan tällä hetkellä kuitakaan silleen joo no eiköhän se siitä. Tulee semmonen fiilis, että kiitos vaan.

En halua kuulostaa epäkiitolliseltä tai itsekkäältä ja en varmana ole ainoa ihminen joka on yksin,eikä se että olen yksin ole kenenkään muun  ihmisen syy, se on mun päätös ja elän sen kanssa.  Mutta silti, oon maailman pelottavimmassa tilanteessa. Pelkään kotona öisin synnytystä ja tuntuu, että kukaan ei pelasta jos jotain tapahtuu. Olen omillani.

Ehkä tää tunnemyllerrys johtuu osittain siitä, että perheeni viettää useina aikaa ilman minua eikä huomio minua niin kuin ennen. En tarkota perheelläni nyt äitiäni vaan sisaruksiani ja heidän tyttöystäviään. Kaikki varmaan jotenkin olettavat että olen nyt joku vanha retarted mutsi ja mua ei kutsuta enää mihinkään. Esim. eilen kun mut heitettiin kotiin leffan jälkeen Flamingosta, niin lähdin koiran kanssa surullisena lenkille. Koska tiesin että muut jatkoivat iltaa ilman mua. Sen jälkeen tein itselleni yksin välipalaa jota söin yksinäni. Samaan aikaan tiesin että kaikki leffassa olleet olivat kokoontuneet yhdessä johonkin ja tänään sainkin varmistuksen äidiltä ohi mennen että siellä ne oli kokkaillut porukalla yhden kämpällä loppu illan. Ja siis eihän siinä mitään, en ole mitenkään mustasukkainen. Tuntuu vaan että asiat on toisin. Aikoinaan olin usein heidän kanssaan mutta vuosi sitten riitaannuimme ja sne jälkeen oikeastaan mikään ei ole varsinaisesti palannut täysin ennalleen.

En tiedä miksi juuri nyt on mieli näin herkkänä mutta esim. viime viikolla pidättelin itkua kun olimme sopineet että menemme ostamaan joululahjoja yhden perheenjäsenen kanssa, jouduimme vaihtamaan suunnitelmia kesken kaiken ja sovimme treffit Myyrmanniin. Loppujen lopuksi palloilin siellä tunnin kun perheenjäsen eli tässä tapauksessa veljeni tyttöystävä ei vastannut puhelimeen vaikka tiesin että hän on jo samassa kauppakeskuksessa. Olivat käyneet syömässä ja ostamassa melkein kaikki lahjat kaverinsa kanssa kun vihdoin päätti mulle takas soittaa. Samainen tyyppi kuuntelee kyllä mua kun valitan että haluan sinne ja sinne kaupoille mutta ei jaksa yksin mennä ja äsken sain kuulla, että on menossa sinne huomenna toisen veljen tyttöystävän kanssa. Eli mun seura ei kelpaa. Joopa joo. Miten must tuntuu, että tää kohdistuu nyt yhteen ihmiseen mutta niin ei ole, kohdistuu se muihinkin sisaruksiin..

Kuulostaa varmaan lapselliselta mutta tämmöiset tilanteet tekevät oloni epämukavaksi. Kun samaan aikaan perhe on koko ajan mukamas kauhean huolissaan että miten pärjään mutta sitten tapahtuu tuommoista.. Ja mun pitäisi ilmoitella heille heti kun olen sairaalassa tai heti kun menen sinne jne jne.. tottakai ilmoitan mutta tulee just semmonen fiilis että mitä väliä sillä on, ei teitä kuitenkaan kiinnosta.

En halua pahoittaa mieltäni tai vauvan mieltä tässä tilassa. Tuntuu vaan raskaalta.

SIlloin kuin eräs läheiseni sai lapsen yksin ja kirjoitteli monia kuukausia niistä negatiivisista tunteista facebookkiin avoimesti niin mietin että milloin toi lopettaa tommosen turhan itkemisen.  Sitten kun löysin itseni samasta tilanteesta niin päätin että en ala säälimään itseäni enkä valittamaan koko ajan yksinäisyydestä ja sure sitä. Aika hyvin olen mielestäni pystynyt pysymään tässä päätöksessäni mut nyt on viimesen viikon ajan ollut aika monta tilannetta jotka on vähän harmittaneet.Ja pienenä yllätyksenä on myös tullut se, että yhtääkkiä sinusta tulee monelle ilmaa. Et ole enää yksi menevä sinkku vaan äiti jota ei kannata missään nimessä pyytää mihinkään. Hänen suunnitelmiaan ei kannata kysellä koska niitä ei nyt ole enää esim matkustelun tai oikeastaan minkään suhteen. Ja auta armias jos kysyt kuinka hän voi. Sehän ei voi muusta puhua kuin tulevasta lapsestaan joten parempi olla kysymättä. Ei tule mieleen että ehkäpä muakin kiinnostaa muut asiat kuin vauvajutut, ehkä haluankin juuri tietää mitä sinkkiukavereiden elämään kuuluu senkin takia että en ole unohtanut sitä elämääni ja en aio muumioitua vauvan kanssa kotiin. 

Laskettu aika tuli ja meni, monikaan kaveri ei kysynyt mitään. Ja osa oli vaan, et toivottavasti menee kaikki hyvin ja kun yritin kertoa fiiliksiä niin ei ne enää vastanneet. Toiset sano et soita jos tulee jotain mutta todellisuudessa kuinka moni vastaisi? Mun on vaikea luottaa muiden sanaan kaiken sen jälkeen mitä olen kokenut. 

Nyt toi mun rakas koira tuli makuuhuoneesta olohuoneeseen, istui mun eteen ja alko tuijottelee mua hymyillen että tuletko sä nukkumaan mun viekkuun kun kello tulee jo kaks. Ihana<3 Mä meen!

S