963040_10153532315590463_986344733_n-nor1420415_10153531398870463_1983457786_n-n

Kun anestesia lääkäri tuli paikalle olin jo vähän kivuissani mutta kuitenkin täysin tajuissani. Hän oli n.50 kymppinen mies joka osasi samaa äidinkieltä kanssani? Mutta ei tehnyt mieli jutella.

Hän kertoi että laittaa minulle spinaalipuudutuksen ja kätilö oli jo ennen sitä levittänyt selkääni jotain keltaista aineitta? Josta näki ilmeisesti vähän puudutuksen vaikutusaluetta. En muista ihan kaikkea mitä sillä hetkellä kerrottiin.

Kun spinaalipuudusta alettiin laittamaan mietin että ei tää varmaan tunnu missään. Olin kovin väärässä. Minulle sanottiin, että saadan saada jalkoihin jotain sähkösykäyksiä mutta se mitä tapahtui shokeerasi minut täysin.Muutaman pikku sykäyksen jälkeen se tapahtui; mun oikeaan jalkaan osui joku todella järkyttäv kipu, ihan kuin olisin saanut tuhat sähköiskuu, meinasin lentää pöydältä, huusin ja ulvoin kivusta, itkin kuin pikku lapsi et mun jalka repee, tuntu että verisuonet räjähtää ja jalka menee tuhansiks kappaleiks, kätilö juoksi apuun ja yritti pitää mua paikallaan. Anestesialääkäri huus ihan täysii; pysy paikallasi, sulla on iso neula selässä! Mä vaan tärisin ja huusin enkä pystynyt hallitsemaan mun jalkaa, kätilö piti mua kovasti paikallaan. Lopulta mä sain itteni rauhottumaan ja kätilö sekä anestesia lääkäri sano, että ei voida laittaa spinaalia kun kävi näin arvaamaton juttu ja ne ihmetteli siinä keskenään mistä tää tapahtunut johtui. Mä pelkäsin tosi kovasti. Ne päätti laittaa epiduraalin, sen laitto sattu tossa vaiheessa tosi paljon.

Anestesialääkäri sanoi, että ei voi poistua ennen kuin varmistetaan että tunto on molemmissa jaloissa. Olin paniikissa. Jaloissa tuntui kuitenkin normaalia kihelmöintiä ja noin varttia myöhemmin anestesialääkäri poistui.

Kätilö pahoitteli ja kertoi että ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Pian epiduraalin laiton jälkeen kivut hälvenivät ja ilokaasu tuntui auttavan. Epiduraalista alkaa vaan aina vaan kutitus ja se oli aivan järkyttävää.

Kello 21.30 kätiöö vaihtui vanhempaan ja mua harmitti koska pidin ensimmäisesti enemmän. Katottiin, että tilanne ei ole kuitenkaan edennyt vaikka supistuksia tuli useammin.

Toisen kätilön tullessa juteltiin niitä näitä ja laitettiin mulle katetri. Sen laitto sattui myös.

Joskus 22.30 pyydettiin lääkäri katsomaan tilanne paikan päälle. Oltiin sovittu, että epiduraaliannoksen voi laittaa seuraavan kerran kaksi tuntia edellisestä eli 23 mutta kätilö halusi kysyä lääkärin mielipidettä. Tutkimus sattui, lääkäri oli sama kuin päivällä eli tuttu henkilö. Koska tilanne oli edistynyt tosi vähän eli olin 1,5cm-2 niin lääkäri totesi, että ei oteta epiduraalia enää pysäyttämään supistuksia vaan lisättäisiin normaalisti oksitoniini annosta per tunti sinne puoleen yöhön asti ja sitten jos tilanne olisi sama, homma pysäytettäisiin yöksi ja jatkettaisiin käynnistystä aamulla.

Olin tästä tiedosta maassa, en haluaisi alottaa koko hommaa alusta. Ärsytti.

Kätilä ja lääkäri poistuivat ja sen jälkeen ei mennyt kovinkaan kauaa kun mulla alko aivan järkyttävät supistukset. Aloin itkemään samalla huutaen ilokaasu maskiin. En enää pysynyt perässä, supistuksia alkoi tulla todella nopeaan tahtiin, Nyt alkoi tuntua että kipu on aivan sietämätöntä. Aloin itkemään ja painoin hulluna punaista hätä-nappia. Kätilö kiiruhti saliin ja sanoin että kuolen kipuihin, auta mua, mä en kestä..

Kätilö yritti rauhotella, että epiduraalia ei nyt laiteta kun lääkäri sanoi.. rukoilin puudutusta, olin aivan sekaisin. En pystynyt puhumaan. Hän päätti käydä vielä kysymässä lääkäriltä saisinko sittenkin epiduraalin. Tämä reissun eli varmaan 10 min mitä hän oli poissa tuntui musta maailman pisimmältä ajalta. Mä purin tyynyä ja itkeä ulvoin kuin viimestä päivää. 

Kätilö palasi ja laittoi kiireesti uuden annoksen epiduraalia. Pitäisi alkaa pian vaikuttamaan. Musta tuntui että taju lähtee kun sattui niin paljon vahvistuneet supistukset. Aloin rukoilemaan että saisin muuta puudutusta, koska epiduraali ei tuntunut tepsineen yhtään. 

Kätilö tarkisti tässä vaiheessa että olin yhtääkkii 6cm auki. En muista tarkalleen milloin tämä oli mutta 23.30-00 aikaan. Eli olin tosi nopeasti, tunnissa tulltu 3cm auki ja nyt hän sanoi että lapsi syntyy pian. Olin onnellinen mutta niin kivuissani että en pystynyt ajattelemaan selkeästi.

Tässä vaiheessa en enää muista tarkkaan mitä tapahtui. Musta tuntui että kuolen.

00.20 hän totesti että vauva syntyy nyt, olin 10cm auki. Mikä helpotus ja mikä tuska samalla.

Hän tsemppasi, minä rukoilin tässä vaiheessa sektiota, olin kai jotenkin niin epätoivoinen.

Pian alkoi se outo tunne, kakkahätä. Tuntui että maailman isoin kakka tulee eikä sitä pysty pysäyttämään. Tunne oli samalla todella inhottava ja kuumotta ja samalla helpottava. Mutta pahinta oli että en pystynyt hallitsemaan sitä. Kätilö huudahti, että se on sinun vauvasi siellä. Mä mietin et oonko menettänyt järkeni.

Tasan 00.40 aloin kyljellään ponnistamaan. Hän kertoi luvan siihen ja mä annoin mennä. Koko kroppa tuntui repeävän, vatsassa tuntui tuhat miekan iskua. En osaa kuvailla sitä kipua muuten kuin tuntui että olen helvetissä ja tämä on teloitus.En koskaan käsittänyt miten paljon synnytys voi sattua ja se todellakin oli tuhat kertaa pahempaa mitä olin odottanut.

1392929_10153532311855463_572868660_n-no

Ponnistaminen tuntui siltä että yrität korispalloa ponnistaa ulos. Samalla tunnet kun paikat venyy ja repee, supistukset pysäyttävät sydämen ja taju lähtee ilokaasulla. Koko ajan pelkäsin että tää ei lopu koskaan.

Ponnistusvaihe kesti 16 minuuttia koska ponnistin niin kovaa kuin viimesillä voimillani pystyin, halusin tytön syntyvän heti ja kipujen loppuvan. Kun toinen kätilö kutsuttiin paikalle tiesin että ei ole enää pitkä matka.

00.56 syntyi maailmaan kaunis tyttäreni 2545, 47cm. Hänet sain heti rinnalleni. Se oli torstai 2.1.2014.

8 minuuttia myöhemmin syntyi istukka, terve ja minulta kysyttiin haluanko nähdä sen, sanoin vaan että nou thanks. 465 g tais olla. Mua ommeltiin joku 40min vaikka mielestäni repeämiä ei ollut kuin yksi pieni hassu. Samalla katetri otettiin pois jne jne.. Olin aika tööt siinä vaiheessa, kaikki sattui edelleen mutta ei niin paljoo kuin aikaisemmin. 

Sit vauvan kanssa jäätiin ihmettelemään kun kätilö kiiruhti toiseen synnytykseen ja pian tulikin muumimamman iloinen kätilö joka pesi ja kapaloi vauvan, auttoi minut suihkuun ja toi minulle ruokaa. 

Olin edelleen shokiss aja horkassa. Kello oli 2 yölllä ja musta oli tullut äiti.

1456904_10153532312850463_95378962_n-nor1456962_10153532316055463_689835308_n-no

S